mun on ollut niin vaikea suhtautua ystävyyssuhteisiin kun muistan. osittain aiheetta, mutta osittain täysin aiheestakin. sanottaanko vaikka etten ihan hirveän onnekas ole ikinä ollut ystävyyssuhteiden kannalta. aivan älyttömän monet suhteet on rikkoutunut joko siihen etten itse enää jaksa yrittää, tai erimielisyyksiin jotka vaikuttaa mun kykeneväisyyteen luottaa ihmisiin.
nyt monta vuotta on mennyt siten että murun kaverit ovat mulle läheisempiä kuin 'omat' . ehkä näissä on se helppous että kun ovat poikia, poikien kanssa on helpompi tulla toimeen, eikä tule näitä naurettavia prinsessadraamoja mitä helposti tyttökavereiden kanssa.
toisaalta osana näihin on vaikuttanut sekin kun ei itse yksin tarvitse yrittää suhteita pitää elossa, kun ne pysyy yrittämättä.
nyt taas monen monta viikkoa on mennyt siten että häirinnyt nämä omat sosiaaliset suhteet. mulla on tosi helposti aivan älyttömän kauan ollut tunne että ihmiset jaksavat/tahtovat mun seuraa silloin kun parempaa ei ole tarjolla taikka mikäli jotain ovat vailla. rehellisesti voin sanoa että esimerkiksi isosiskoni kanssa välit menivät siksi rikki että olin jatkuvasti aina tarpeellinen vain silloin kun sisko tarvitsi multa jotain, rahaa, lapsenvahtia, baariseuraa ( mikäli itsellään oli tylsää ). ja nykysin aina vain suuremmin ja suuremmin huomaan ihmisten ottavan muhun yhteyttä silloin kun ei parempaa seuraa ole tarjolla.
kyllä mä myönnän että kaikki tapaukset ei missään nimessä ole noin, mutta silloin kun muutama liian paljon menee just noin, sen helposti kärjistää että kaikki tekee samaa.
tai sitten mä olen se roska-astia, jolle puretaan sitä kuinka tätä tai tuota ihmistä ei jakseta, silloin kun tämä ko ihminen ei ole paikalla. mutta kummasti sitä näytetään jaksavan silloin kun on saatavana, lähettyvillä.
sit mä oon huomannut, että yleensä ottaen jos ihmisistä yleisesti kirjoittaa, tulee läheisillä ihmisillä helposti tunne ' koskeeko tämä nyt mua ' . sen sijaan että olisi tarve kysyä koskeeko tämä mua vai naapurin perttiä, voisin sanoa että mikäli itse koet toimivasi näin, tämä kirjoitus koskee juuri sinua, mutta jos et koe tekeväsi mitään mua vastaan ni miksi tämä siinä tilanteessa koskisi sinua ?
ei mulla muuta, oli vain pakko avautua.
Pienistä iloista, suruista, stressistä, ikävästä, rakkaudesta, ystävyydestä. Elämästä.
Veit sanat suusta.
VastaaPoistaKyllä tunnistin itseni. Meinasin vähän avautua, mutta tämä ei kyllä taida olla oikea paikka siihen.
Avaudu vaan, voin jättää vaik kommentin peittoon, ei kuulu muille. Niin kauan tätä ihmetellyt, kysellyt että vihdoin olisi hienoa saada keskustelua aiheesta aikaseks.
PoistaVastaan tähän samaan ni jää peittoon toi kommentti, tosiaan kuten sanoin, ei kuulu muille.
PoistaArvostan Sun rehellisyyttä!
Ja kuten muistan meiän joskus puhuneen et ei toi ihan täysin ykspuoleista ole, huomaa sitä toisinaan toimivan itse tavallaa ihan samoin, toisinaan ei vaan jaksa itse olla niin sosiaalinen että huvittais kenelkää esim soittaa, mut kuten sanoin, ollaan puhuttu tästä ennenkin. Liekkö syy siinä et on tunnettu niin kauan tai muuta kun niin helpol sit kuiteki tälläsistäkin saadaa juteltua.
Eläkä vaan missään nimessä kuvittele että näitten tällästen asioiden takia olisit mitenkää huonompi ystävä tai muuta, se että tähänkin rehellisesti vastasit, on aika paljon! Useampi ihminen voisi loukkaantua jos jossain alitajunnassa tajuaisi toimineen väärin tms... Tiedät varmaa mitä tarkoitan.
Välillä tosiaan vaa alkaa ihmetyttää miten olen enenpi yhteydessä pn kavereiden kanssa kuin ns omien. Ja kuinka omien kavereiden kanssa välillä on niin vaikea sopia mitään, saati sit olettaa et sovitut pitää.