hyvä perjantai !!
sain idean että voitais käydä yksillä yhdessä uudessa rempatussa paikassa. paikka osoittautui viihtyisäksi, ja pojille tuli jalkapalloa, joten jämähdettiin sinne muutamaksi tunniksi. porukkaa saatiin kasattua, ja illalle oli kerätty hyvät ainekset.
kahdeksan jälkeen tajuttiin että kauppaan pitäisi lähteä jos meinataan vielä iltaa jatkaa muualla... joten loput hörpyt suhteellista vauhtia alas, ja matka jatkui kaupan kautta kaverille. perus olemista, juomista, parhainta porukkaa ja oli hauskaa. rohjettiin käydä yhdessä lähipubissa vielä pareilla, kunnei sattuneesta syystä noihin lähibaareihin meillä oikeastaan ole vetoa. reissu kuitenkin sujui hyvin, kiusankappaleita ei näkynyt ja oli mukavaa aikaa.
ilta venyi ja venyi ja sit oltiin taas aamuyössä. syömään ja nukkumaan.
nukuin meistä kauinten ja silti oon kaikista väsyin just nyt, käytiin mäkkärissä pirtelöillä ja oisin nyt ihan valmis jatkaa unia.
31.3.2012
29.3.2012
munaton hedelmäpiirakka + kuvat
tein tällaisella ohjeella piirakan coctailhedelmistä, jotka ovat kaapissani odottaneet käyttöä jo pidemmän aikaan.
pohja:
1 1/2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl vanilliinisokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
1 dl margariinia
2 1/2 dl appelsiinimehua
Päälle:
coctailhedelmiä
vaahterasiirappia
kanelia
1-2 rkl sokeria
Sekoita keskenään sokeri, jauhot, vanilliinisokeri ja leivinjauhe.
Lisää margariini ja neste. Sekoita seos nopeasti taikinaksi. pohja voideltuun piirakkavuokaan, hieman päälle vaahterasiirappia.
Hedelmät pohjan päälle, hieman kanelia ja siirappia.
Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

28.3.2012
h&m 2. paketti ja kirpparifarkut2
27.3.2012
sorry spam !
on niin tylsää kuulkaas etten keksi muutakaan kuin että voisi TAAS kirjoittaa, vaikka mitään oleellista uutta ei ( ylläri!! ) olekaan kerrottavana.
Oon jotenkin tässä parin päivän sisään onnistunut kipeyttämään reisien lihakset niin kipeiksi että ajatus ennen salille lähtöä, polkemaan, meinasi sattua niin etten tiennyt mitä olisin ajatellut. Kuitenkaan enää polkiessa reisiin ei enää sattunut niin pahasti, joten päätin antaa vaan mennä. Semmoista hyvää kipua kuitenkin, ( siis se semmoinen että treenatessa kun alkaa tuntumaan, niin se hyvää kipua... whatever... ) että ei siis menoa haitannut.
Tylsistelin n tunti sitten kun en enää osannut, jaksanut tms keksiä mitään tekemistä, ja tuttava heitti että lähde kävelylle. Alkureaktio oli että kun olen ehtinyt tän päivän niin pistää menemään, ja liikkua ihan niinkuin hyvissä määrin. Mutta kuitenkin hetken päästä olin heittämässä vaatetta niskaan ja kenkiä jalkoihin. Pikkuruisen lenkin tein ja olo hieman helpotti. Siitä huolimatta ettei tekemistä edelleenkään ole keksinyt.
Meinasin ensin että tähän niitä lupaamiani kuvia oisin heittänyt, mutta taitaa laiskottaa niin että kamera pysyy pöydällä, ja kuvat siirtyy vasta sitten joku toinen kerta.
Luin juuri blogimerkinnän hetki sitten painosta, pakko vähän mainostaa, sillä teksti on mielestäni älyhyvin kirjoitettu, ja mukavaa vaihtelua tälle kaikelle ulkonäköpainehässäkälle joka näyttäisi valloittaneen aikuisten naisten lisäksi pikkutytöt !! blogimerkintä löytyy täältä
Tosiaan niihin pikkutyttöihin...
Kuinka huolestuttavaksi tämä jopa pikkutytöistä huokuva epävarmuus, ulkonäköpaineet ym voikaan mennä !
Helposti kiinnittää täälläkin bloggaavat pikkutytöt, varhaisteinit huomion sillä kun omia kuvia ei voi nähdä kauniina, aina kaikissa on liikaa tai liian vähän jotain. Ja aina vaan oma kuva on oltava se 'rumin' . Toki, tavallaan suuri osa näistä on semmoisia jotka tietävät saavansa positiivista huomiota kavereilta tai muilta jotka sitten 'yrittävät' kaverinsa saada tajuamaan että kuva ei ole ruma, tyttö ei ole ruma, lihava, tai muutoin aina vääränlainen. Mutta sit on myös huolestuttavissa määrin tyttösiä jotka todella itse uskoo siihen että on ruma, lihava, vääränlainen.
Sit on kaikki facebookit, irc-galleriat, kuvakkeet sun muut jotka pursuaa näitä epävarmoja( ? ) pikkuisia, joiden suurin ongelma on siinä että näyttää väärälle... Jotka melkein äärimmäisyyksissään ihannoivat, palvovat näitä ylihoikkia, yli- jotakin tyttösiä, jotka kuitenkin taas omasta mielestään on taas liikaa tai liian vähän jotakin.
Mikä mun pointti on ?
Ehkä pähkinänkuoressa että nämä n 8-13v tyttölapset ( KYLLÄ, MIELESTÄNI N 13V ON VIELÄ LAPSI! ) ovat aivan liian pieniä murehtimaan sitä miltä näyttävät. Lapsella ei pitäisi olla näin kovia ulkonäköpaineita, ulkonäkökriteerejä siitä että ootko tarpeeks 'cool' kuuluaksesi johonkin porukkaan. ( ei siis sillä että vanhempana ois jotenkin enenpi 'oikeutettu' siihen että näyttää väärältä tms, mutta jotenkin kurjempaa jos / kun lapsi sanoo olevansa ruma, liian lihava, vääränlainen, tyylitön tmstmstms )
Menikö liian sekavaksi, vai vai... ? Tekstistä taas huomaa että uni vois toisinaan olla tarpeen... Mut mielipiteitä ?

On ollut kiva päivä ! Siitä huolimatta että pirun väsyneenä heräili pitkin aamua / aamupäivää, torkuttaen... Vihdoin tajuten että pitää nousta ylös, että ehtii sovittuun.
Sain kahvit juur keitettyä, ja vähän aamumuroja syötyä, kunnes tulee viesti että pitäisi pikkuhiljaa liikkua.
Nopeimmat aamukahvit pitkiin aikoihin !!
Salille heräämään, polkemista ja hierovaa. Kyl kuulkaas harmitti kovasti kun ison pyyhkeen unohti kotia ! Ei siis saunaa tällä kertaa :< < Mutta hyvin heräsi n 5km polkiessa !
Ei malttanut kotiin jäädä jumittaa kun saleilut oli saleiltu, joten vielä kävelyreissua viemään hieman pulloja että sain kahvimaitoa ja tupakkaa.
Samal reissul innosti hieman vielä lisää kävelee, joten suuntana kirppis.
Tälläkin kertaa mukaan tarttui Onlyn farkut, ja 3/4hihainen paita. Farkut on täydelliset sit kun piiiiienesti hoikistuu. Ja halvalla tälläkin kertaa päästiin, 1,50e meni kirpparijuttuihin. Heitän kuvaa epäilemättä jossain vaiheessa.
Kyl oli mielenkiintoinen kirpparikäynti ! Suuntasin suoraan sille pöydälle josta tiesin farkut löytäväni... Rupesin etsiskelee jos tuolla oisi vielä ollut myynnissä huppari johon iskin silmäni aikasemmin... Mutta eipä ollut, joten lisäkiertelyä tiedossa, ennenkuin kivan paidan löysin. Kierrellessäni joku random mummeli iski silmänsä muhun, ja yritti moneen kertaan saada mua katselee mitä hänen pöydällään olisi tarjolla... Kiltti kun olen, hieman vilkasin mitä tarjolla olisi... Ylihinnoitettuja, yliglitterimäisiä farkkuja sun muuta, ei siis todellakaan mun tyyliä !! Sanoin suoraan aikalail samantien vilkastessani että ei oikein mun tyylisiä... Yritti vielä hänen mielestään mulle sopivia paitoja tarjota, mutta ei tarvinut edes tarkemmin katsella kun jo sanoin että ei nekään oikein mun tyylisiä..
Pääsin hetkeks tästä mummelista eroon kierrellessäni, mutta kivalla tuurilla sama mamma oli kassalla höpisemässä kun painuin maksamaan.. Eiköhän pitänyt perään vielä huudella että siellä hänen pöydällään olisi halpoja liivejä... Kuinka epätoivoista ?
Nyt on tänpäivän liikkumiset niin hyvällä mallilla että voin loppuillan viettää kivasti dataillen, kahvia, tupakkaa ja suomiräbää ( JOO'O, MINÄ, OLEN LÖYTÄNYT LLLLOISTOARTISTEJA, BIISEJÄ JOIHIN JÄÄNYT IHAN KIINNI... JA KYLLÄ, SUOMIRÄBÄÄ ! ).

26.3.2012
h&m paketti, ne täydelliset farkut ja vähän muutaki
Eka hooämmän paketti tuli perille perjantaina. Kyllä harmitti että ehdin jo lähteä ennenkuin postista tuli viesti ! Ja sit harmitti sunnuntaina, kunnei posti ollut auki :< Tänää viimein sain sitte paketin haettua. 1. Pakettiin kuului kuvissa näkyvä lappismekko, josta luultavasti itselleni muotoutuu kevään / kesän suosikki <3 Ainki näin vois tällein alkuun sanoa, vielä kun 2. paketti on matkalla.
Sopivasti viime vuoden puolella ostetut convet, sopii kivasti puna-sini-valkoisena mekon kuosiin<3
![]() |
| Tän päivän asu, ennenkui ehti postiin asti. Äkkiä kuulkaas tapahtui vaihto, kun sai postissa käytyä. |
![]() |
| Joku muutenvainkuva. |
![]() |
| Ne täydelliset farkut. Parhain kirppislöytö ikinä <3 |
25.3.2012
" Sun kanssa kahdestaan, älä kysy että nautinko. Koska nautin nyt täysin siemauksin. "
" Sä oot kauneinta päällä tän maan, parast pitkään aikaan välil maan ja taivaan. Sua jään kaipaa jos pois mun luota meet. "

Juno - Kaunein päällä maan
" Mut pelasti muinoin enkeli, ei taivaast vaan täält maan päällisest helvetist. Toisin kuin kuvis sil oli tumma tukka, tavallisten joukos tää kummallisten kukka. "
" Muisto siit et muisti, sehän riittää. "
" Osa hajoo jos en saa olla sun kans. "
Juju - Huuda
" Senkun menet, sillehän sä valehtelet. Mun kanssa sä voit tehdä aidosti ne eleet jotka paljastas sun valheet, kun huokaset kuulen sen äänest. "
" Kuunnellaa se biisi kuka vois kellot seisauttaa, hei se on paskaa mä tiedän, mut ei mitään verrattuna siihen paskaan mitä mä siedän. "
Pyhimys - Toisen miehen laulu
" Sä kävelet käsikädessä mua vastaan, juttelet kasvot sädehtien sen toisen mulkun kanssa, sä huomaat mun katseen, annat pienen nyökkäyksen, mä vastaan samal tavalla vaik oon ihan paskana. "
" Sun kaltaset naiset on suunniteltu taivaassa. "
" Rakastuneet ei nuku, ne ei malta. Pelko toisen menettämisestä tuntuu murskaavalta. Ne juttelee, ne rakastelee, ne imee virtaa toisista. "
Steen1 - Se tunne jolla ei ole nimeä
KURKATKAA, EN JAKSA LINKKAILLA
tunnuksen lahjoitti chrissie/ punamustaa
1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2. Kirjoita 7 random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle.
faktat
1. Oon koko pienen ikäni asunut Helsingissä, samaisen 24v oon haaveillut muuttavani jonnekin muualle, en pidä Helsingistä.
2. Kirjoittaminen on rakkaimpia harrastuksia. Vaihtelevin tuloksin oon kirjoittanut milloin mistäkin siitä asti kuin oppinut kirjoittamaan.
3. Rakastan kesää ja jo nyt tosi innoissani että kevät pääsee iskemään.
4. Oon ollut samaisessa seurustelusuhteessa 6v
5. Perheeseeni kuuluu pikkuveli, poikaystävä, poikaystävän perhe. Aikasemmin myös isoveli, isosisko, mutta toinen jättäytynyt elämästäni niin etten tunne, ja toiseen itse tarkoituksella rikkonut välit.
6. Tulen yleisesti ottaen paremmin poikien kanssa toimeen kuin tyttöjen.
7. Oon koko nuoruuteni taistellut erinäisten mielenterveysongelmien kanssa.
lahjoitan tämän:
sara- , mikko , jamelia, malakiitti, -t-, lisa-loup, sanna ja kaikki jotka tahtoo, en keksi teit enenpää :DD
* ja linkkailutki meni vituiks....

23.3.2012
taas ois viikonloppu.
viime yö meni ihan vituilleen, niinkui vähän pelkäsinkin... joten aamusta soitto että voiko aikaa siirtää ja vähän viel torkkua päivään asti.
ois tehny mieli tehdä uusi kierros kirpparil, kun tiedän että siel ois ainakin yhdet tai kahdet pökät jotka voisin vielä hakea, mutten viitsinyt sit vaivautua kaikkien tavaroiden kanssa, kun matka kuitenkin jatkui ihan päinvastaisesta suunnasta viikonlopunviettoon.
mua nykysin melkolail ahdistaa viikonloput.
en jaksa tätä tekemättömyyttä, aina samoja naamoja, samoja paikkoja, samat jutut, samat juomat.. viikosta toiseen samanlaiset viikonloput. mutta en sit kuitenkaan osaa ajatella sitäkään puolta että mikä sit ois se mieleinen tokavaihtoehto.
no okei, must ois kiva että oltas välillä mun luona, tottakai. kyllästyttää joka sunnuntai matkaaminen kotiin, ja joka torstai tai perjantai matkaaminen tänne... pelkään vain että jos ilmoittaisin jääväni kotiin vlopuksi, oisin yksin, eikä nää tulis kummiskaan mun luo... laiskuuttaan tai muuten kun ei koskaan saa aikaseks mitään.
ja taas vaihtuu pian kuu. tykkään kun kevät vaan tekee tuloaan, nytkin paistaa paistamistaan ja on todellakin lämmin ulkona. hylkäsin jo talvitakkini, ja kauheasti himoitsisin uutta kevättakkia, kun oon nyt monet vuodet 'kevättakkina' käyttänyt jakkuja joiden alle niin paljon hupparia että pärjää.. tylsistyttää, kaipais uutta.
turhan usein mielessä käy ajatus että mitä järkeä tässä kaikessa on.
oon edelleenkin turhan yksin. on ajatuksia joista pitäisi puhua jollekin, mutta ei vaan osaa ottaa puheeksi. joko ei luota, tai sitten hetki ei tunnu siltä, että pitäisi alkaa synkistelee... tai sit se menee siihen että jos ottaa puheeksi, se toinen vaihtaa puheenaihetta, tai jatkaa 'no oon minäkin..'-tyyliin josta jää tunne että ei kiinnosta.
oon jo varhaisteininä kirjoittanut moniin päikkyihin että ei kiinnosta puhua kun ketään ei kiinnosta kuunnella.
myönnän että mulla on tietynlainen katkeruus muodostunut ihmisiin yleensäottaen. ja että luottaminen on mulle tosi vaikeaa.
kaikki vetää juurensa kuitenkin sinne ettei mulla ole sitä semmosta ykköshyvää ystävää ollut silloin kun sitä oisi tarvinnut kaikista eniten. itse kiinnyn liikaa, jään turhaks siihen harhakuvitelmaan että nyt ollaan tän kanssa niin hyviä ystäviä että kaiken voi jakaa... ja sitte aina paljastuu asioita ja taas mua sattuu.
no ei kaikki oo ihan perseestä, on mun lähellä yksi ihminen jolle voin puhua mistä vain, niin että tiedän että kuuntelee, ei tuomitse, ja mahdollisesti ehkä yrittää auttaa jos niinkään tarvis...
mutta tavallaan kaipaisin semmoist teinityttökaveruutta että voi hengailla toisen kanssa vaikka kalsareisillaan, ottaa vähän sidukkaa, puuhata tavallaan omiaan, mutta kuitenkin niin että se toinen on siinä jossain lähellä, että voi hieman puhua paskaa, hieman nauraa yhdessä ja niin edelleen.
sitä että toisen luona pystyi aikaa viettää siten että yhdessä istuttiin koneella nauramassa typerille jutuille, jututtaa kivantuntuisia ihmisiä, ja muutenvain huolettomasti hengailla ja vähän hörppiä.
nykysin kun se hörppiminen on sitä että humala tervetuloa.
ja kun ei ole itse edes varma onko omassa elämässä oikeasti koskaan ollut tuollaista ihmistä, vai heijastuuko 'muistot' joidenkin toisten ystävyyssuhteista.
vittu mun pää on taas niin sekaisin.
kauheasti paasattavaa mutta missään ei mitään järkeä.
vitun unettomuus.

22.3.2012
hitto vie !!
löysin KIRPPARILTA !!! täydellisesti istuvat onlyn farkut samalla kun kävin hakemassa eilen bongatun G-laukun ( joka käy kivasti pienen kokonsa puolesta hyvin baarilaukkuna, plus mieluummin kadotan epäaidon edullisen pikkulaukun, kuin aidon oikeasti arvokkaan ) mukaan tarttui myös suloinen tunika, kivasti näin kesää odotellen <3
21.3.2012
pilates oli kivaa.
vähän jäi harmittaa hidas tahti, ja vaikeusaste jotka olivat vähän pientä verrattaen joogaan ( joogasta kun on mulle muodostunut <3 )
hieman reipastahtista kävelyä jälkeenpäin ja muutamat vatsalihakset ja punnerrukset ni eiköhän se oo ihan jees.
mukava päivä.
milloihan se unirytmi jaksais korjaantua niin et sais unta ku unettaa ?

20.3.2012
päivän asu
19.3.2012
ostoksia
huuto.netistä Guessin laukku plus lompakko 70e
suomalaisesta kirjakaupasta tuhertelukirja, muistikirja, rakkaalla lapsella on monta nimeä, 5,95e. cybershopista minari 14,90e ja nappikaulakoru 5e
vaikka Helsinki ei ole mulle mitenkään merkittävä kaupunki, on muistikirjan kuva niin mun näköinen, että tämä oli pakko kaapata mukaan.
Sain soitettua hoopeen tukeen vihdoin monen yrittämän jälkeen. Puhelimen toisessa päässä oli miellyttävän kuuloinen mieshenkilö joka sai täysin urpolle non-tekniikan ihmelapselle selitettyä mitä teen missäkin vaiheessa että saa varmistettua että akku todella on rikki. Tein mitä käskettiin ja miekkonen samalla kirjasi tietojani ja koneen tietoja ylös, laittoi samalla jutusteltaessamme mulle uuden akun tilaukseen <3 Kivasti vielä mainitsi että mikäli eivät pyydä saada rikkinäistä akkua itselleen tutkittavaks, on mulla sitten kaksi akkua, toinen toivottavasti toimiva, ja toinen rikkinäinen :D
Oli mukava päivä tämä kyllä, vaikka hooämmän reissu oli tulokseton, eikä warehouse enää ollutkaan siellä missä piti. Miksi hitossa näitä pitää mennä muuttelee ja sekoittaa ihmisten päät ihan täysin tällaisil muutoksil ?
Nyt on iso väsy. Hyvin voi siis painua suihkuun, katsella vielä jakson tai pari housea ja painella suosiolla nukkumaan.
HUOM ! vaikkei jaksais kommentoida, arvostaisin jos klikkaisitte noita nappuloita alapuolel, jotta pysyn vähän perässä lukeeko ihmiset tätä ?
ps. kuulin että tuommoiset kuten laukkuni sisältö-postaukset on kivoja. saa kertoa siis muitakin ehdotuksia mikäli blogistani mielestänne jotain puuttuu :)
**
aiiiniii ! ja kiitos tälle nörtille siel puhelimen toises pääs, sain ison koneen akun toimimaan samoin neuvoin mitä pikkukonetta kokeiltiin :))
joskus lakannut toimimasta, niin ettei toimi juur ollenkaan ilman piuhaa, mutta nyt oli koko sen n 5h kun kotoa olin pois, pysynyt päällä oikein kivasti :)
Joku ilta tuossa kun juteltiin tuttavan kanssa musiikista, tajusin että mulla vaihtuu musiikkimaku aikalai täysin tyyliin vuoden sisään monen monta kertaa. Nyt olen taipunut jotenkin suomiräbään, kun vielä vuos sitten talvella olen poikien räbää kuunnellut melko hampaat irvessä.. Kesälläkin ehkä. Ennemmin meni bilemusa, ja vähän synkempi niinkui muutenkin.
Toki tähän vaikuttaa tosi todella se että oppii tykkää kun tarpeeks kuulee, ja kaveriporukan vierel on helppo mennä. Mutta nyt olen oppinut itsekin löytää semmoisia mistä pojat ei ole mua ennen ehkä kuullut, mutta tykästyvät, ja niitä semmoisia mitä sisarukset on kuunnellut kun on oltu teini-iässä.
Huvittavaa tämäkin vuoristorata.
Yritin soitella hoopeen tukeen tuossa hetki sitten, tajusin vasta pari min myöhemmin kun puhelimeen vastasi suomea kykenemätön, että hitto, oisinhan mä englanniksikin osannut ongelman kertoa :O No, soittelenpa sitte lisää myöhemmin ja joko suomeksi tai englanniksi pääsen kertoo.
Tulis nyt vaan se kevät. Tahon jo vaihtaa kevätvaatteisiin, talvitakki on liian kuuma.

18.3.2012
kevätpäivitys
kevät yrittää kovaa vauhtia tulla, joten hyvä hetki vaihtaa uuteen, siivota sisältö. tällä kertaa puhutaan laukuista <3
siis laukun vaihto vanhasta uuteen, samalla saatte tutustua laukkuni sisältöön.
vaihto siis tapahtui vanhemmasta Guessin laukusta uudempaan, kun vanha kävi vähän pieneksi.
uuteen laukkuun nyt siis muuttavat laukun(1.) sisältö:
8.,9.,10 tupakkavehkeet, 11. usb-piuha+pussukka, 12. lapaset, 13. marimekon meikkipussi, 15. mukana aina-korvikset, 14. toiset lääkkeet, 19.,20 kyniä... 18. ipod, 21.,22.,23 deo + rasvoja
3. Marimekon pussukka, lompakkona toiminut (/ muuttaa siis uuteen Guess lompakkoon). Jonka sisältö:
2. Lahjakortti 1 lady line kertaan, 4. carrollsin etukupongit, 28. filmtown lahjakortti, 29. lady line jäsenkortti, 30. kirjastokortti, 24. ea1-kortti, 25. ikea familykortti, 26. kelakortti, 16. yliopiston apteekki uniikkikortti, 17. viking club kortti, 5. s-etukortti, 6. ykkösbonuskortti, 7. visa electron + plussakortti.

16.3.2012
ensimmäistä iltaa uusi kone käytössä.
netti selkeästi tässä parempi kuin isossa koneessa, nopea kuin mikä ! liikkuvaksi.
mutta ! se ois huomen aikasin aamusta sit reissu kiukuttelee soneralle. tässä ei nimittäin akku toimi. ei lataudu ollenkaan, joten koneella ei voi hetkeäkään olla ilman että laturi oisi kiinni.
vituttaa, joo kyllä !!
en tiedä pelolla vai millä odotan mitä viikonlopusta tulee... edelliset viikonloput on ollut niiiiin pirun tylsiä, että viimeistään sunnuntait sit menee kiukutellen.
ylipäätäsä melkein normi olo taas reilu viikon ollut kiukku, ärsytys.
koskahan tää loppuu ?

13.3.2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)