Vieläkin kiukuttaa.
Heräsin siihen kun ovella käytiin huikkaamassa että olenko hengissä, mielessäni ajattelin 'valitettavasti', mutta kun nätisti kysytään, huikkasin takasin vaan 'juu oon'. Vilkasin kelloa, tulossa kaksi, ehkä olisi aika nousta siinä vaiheessa kun huolestutaan että hengitänkö.
Kävin liian kuumassa suihkussa. Nyt sinne olisi voinut jäädä asumaan, ei alkanut ahdistaa, niinkuin eilen. Mutta toisen kertaa ajatellessani päätin etten kehtaa, ettei kohta sitten kylppärin oven takana olla koputtelemassa etten ole hukkunut. Sammutin veden, ja päätä alkoi särkee... Täähän tästä puuttuikin.
Aamuteehen heitin hieman sokeria, jos vaikka tää särky lähtisi sillä.. Ja toisaalta jos mieli vähän paranisi.
Mies soitti pian teen keitettyäni että on tulossa kotiin. En tiedä olisiko tässä mielentilassa ehkä kuitenkin parempi olla yksin. En tahdo kiukuta toiselle.
Sokeri taisi hieman auttaa päähän. Ihan niin pahasti ei enää tunnu kuin joitain hetkiä sitten.
Käyn päässä taistelua syömisen suhteen. Pitäisi syödä mutta ei huvita. Tää on tässä mielentilassa aina sama, ja sit kun lähtee taas parempaan suuntaan, huomaan vaa'alla käydessäni, tai vaatteita pukiessa että monia kiloja on tippunut taas pelkkää syömättömyyttä.
Tekisi mieli jatkaa unia.
Pienistä iloista, suruista, stressistä, ikävästä, rakkaudesta, ystävyydestä. Elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti