on siis kevät.....

Mul on välillä aika isoo osaa mun menneisyydessä ikävä. Juuri hetki sitten mietin menneisyyttäni hymyillen, tavallaan kiitollisena siitä mitä kaikkea on saanut kokea ja miten ihania ihmisiä mun elämässä on ollut. Ajatus jumittui yhteen tiettyyn tyttöön. Tavallaan ei voi sanoa että oltaisi ikinä tunnettu, mutta tavallaan olen varma että meidän välillä oli joku erikoinen side. Kaverihan tavallaan tämä tyttö aina oli, ja kyllä tavallaan vieläkin voisi sanoa että on, ikinä mitään sellaista ei ole tapahtunut että ei olisi, mutta tavallaan tällaiset ystävyyssuhteet on teininä ollut helpompia.


Oon monia vuosia ihaillut tätä tyttöä. En taida osata selittää. Mutta tosi kauan tää tyttö oli mun ajatuksissa melkein tärkeämpi kuin silloinen rakas.. Tavallaan, jotenkin.


Mutta mikä iso osa mun menneisyydestä on tähän päivään ihan kauheasti muuttunut, on ettei ole sitä säännöllistä kaupunkien välillä reissaamista... Mistä mul riitti rahat juosta moneen kertaan kuukaudessa ? Okei, en maksanut aikuisen hintaa vielä silloinkaan kun olisi pitänyt, melkein vuoden olen tällain onnistunut kulkemaan, mutta siltikin. No, silloin ei ollut ikää juosta baareissa ( enhän mä edelleenkään kamalasti juokse ), toisinaan tuntuu että silloin kuitenkin oltaisi juotu useammin, en osaa sanoa. Tai oliko sit vaan pitempiä putkia kerralla ? Vanhemmiltani en juomia varten ikinä pyytänyt rahaa, ja pari kertaa myöskin vaan matkoihin.... Mihin mun rahat nykyisin menee ?


No okei, kenkiin aika iso osa, ja kyllähän tuo karvanen myöskin oman osansa syö. Ja tavallaan varmaan myös sekin että itse lataan lippuni, ja hinnat nousee joka vuosi. Ehkä säännöllinen tukan värjäys myöskin loppuenlopuksi aika paljon syö ?


Kaikesta kamalasta huolimatta mulla on ollut aiivan ihana nuoruus. Tavallaan aivan ihana teini-ikä kokonaisuudessaan. Tavallaan mun lähellä on ollut tosi rakkaita, ihania ihmisiä, joista en vain ole osannut pitää kiinni, suuri osa heistä on jäänyt menneeseen. Mutta tämä yksi tyttö on aina kuitenkin pysynyt.


Kevät saa mun pään sekaisin. Aivan sekaisin.


Matkakuume olisi, haluan käydä halaamassa lähes kaikkia mun menneisyydessä tärkeitä ihmisiä, näitä tärkeitä joiden kanssa välit eivät ole hajonneet riitaan, tai näitä joiden kanssa välit edelleen jotenkin on. Käydä korvaan kuiskaamassa että rakastan.


Mua harmittaa että niin suuri osa mun nuoruudesta on mennyt suremiseen, siihen että juuri kun olen edellisestä toipunut, on matto uudelleen vedetty pois jalkojen alta, ja taas mun on täytynyt opetella seisomaan, ja pienin harjoitusaskelin opetella uudelleen kävelemään.


Juuri nyt haluan napata tuon kahvini tuosta vierestä termariin, matkata Kotkaan, Mun aidalle istumaan, kuuntelemaan Sonataa ja vähän gunnareita, nauttimaan tuosta auringosta, ja halata siellä ollessa jokaista hymyilevää ihmistä. Ja ennen paluuta kotiin, käydä sapokassa vielä syömässä jäätelötuutti. Istumassa siellä ihanalla valkoisella penkillä jossa olen joka kerta kokenut itseni niin rakastetuksi. Ihan itsekseni, yksin jotta voin imeä itseni rauhassa täyteen Kotkaa, kevättä, hyvää oloa. Nauttia jokaisesta Kotkahenkäyksestä ja istua bussissa koko matka silmät kiinni kuunnellen Paid in fullia, My landia ja Out in the fieldsiä ja hymyillä sitä samaa hyvää oloa joka muhun aina Kotkassa iskee.