presque heureux

Mun korvissa ei soi.


On niin hiljaista että melu ei sotke mun ajatuksia.


Oon viime yön nukkunut ihan katkotta niin hyvin etten voi uskoakaan. Ja herännyt herätyskelloon, .. en teeveeseen, nauruun, huutoon tai kovaääniseen jutteluun. Ja koska hiljaisuus jatkuu, ja olen jo pari tuntia ansiokkaasti ollut hereillä ja saanut aikaseksi toiselle aamupalaksi puuron, kahvin ja tuoremehun, ja hiljaisuus jatkuu, voin hyvin vielä muutaman minuutin kuluttua jatkaa hieman unia.


Tavallaan voisi melkein kuvitella että mun on hyvä olla...


... Lukuunottamatta tietty tuota stressiä, mutta sekään ei kiukuta tai inhota nyt niin paljoa kuin nyt monina päivinä tähän asti.


Ah, rakastan tätä hiljaisuutta ! Kuulen vaan koneen hurinan, ulkoa aurausautonääniä, ja palovaroittimen huutelua siitä että virta on lopussa.... mutta sekään mua ei jaksa nyt häiritä.


Nyt nopeasti vielä pari mukavaa puhelua että tää olo jatkuu, ja loma voi alkaa mukavasti.

ALKOHOLIA, LISÄÄ, NOPEE !

Totaalinen hajoaminen, Check.
Paniikki, Check.
Stressi, Check.
Ei energiaa, Check.


Nyt mulla on lupa vetää pari tölkkiä ihan niin vauhdilla kun itse haluan ja kenellää ei oo siihen mitään sanomista. Nyt ihan rehellisesti haluan pääni sekasin.

Pardon my french.

Stressaa niin vitusti.

Yö meni vituilleen, kiitos stressin.

Nyt väsyttää mutta uni ei varmana tule vaikka onkin hämärää ja hiljaista... kiitos stressin.

Tää on taas näitä päiviä, näitä viikkoja kun mua vituttaa koko elämä... Saatanan mudassa rypemistä, eikä ikinä pääse eteenpäin.

Katsoo vaan kun kaikki muut jatkaa eteenpäin ja ite jää sinne mutaan jumiin... Yksin.