Niin kauan kun muistan, on kaikki mennyt näin. Oon aina ollut väliinputoaja, ylimääräinen, kolmaspyörä.. Vaihtoehtoviihdettä. Ihan lapsena oon itkenyt vanhemmilleni samoja asioita. Miten helvetin julmia lapset on toisilleen ? Kyllähän tuota vastaavaa edelleen näkee lasten keskuudessa, mutta varsinkin työelämässä siihen ainakin yritetään puuttua, ikinä ei mun aikana ole sattunu vahinkoa siinä mielessä että jostain olisi tullut soittoa kun hänen lastaan ei suojella. Mut mua surettaa että tätä näkyy myös vapaa-ajalla ( enhän siis ole työelämässä nyt ), kotipihoilla ym, että joku jätetään selkeästi porukan ulkopuolelle.... Eikä kukaan tee asialle mitään. Mua surettaa niiden lasten takia siksi että tiedän itse miten se sattuu, ja tiedän itse sen että myös aikuisena se sattuu ihan yhtä paljon kuin lapsenakin, nyt aikuisena vaan ei enää ole vanhempia joille tätä voisi itkeä että kun ' elämä on epistä '.
Mä olen katkera edelleen valikoiduille ihmisille, ja vihainen niille jotka edelleen tätä tekee.
Mun elämään millään tapaa kuuluvat ihmissuhteet menee AINA siihen jamaan jossain vaiheessa että mua sattuu. Mun elämässä taitaa tällä hetkellä olla kaksi ihmistä ansaiten titteli ystävä ( ? ) joiden kanssa en ikinä ole riidellyt.... Kuitenkin toinen heistä toiminnallaan tai toimimattomuudellaan aiheuttaa mulle pahaaoloa joka tapauksessa.... Enkä usko että tietämättään...
Pitäsköhän jättää 'omat' ihmiset vaan entiseen elämään ja keskittyä tuohon poikaporukkaan jossa satunnaisesti näkee tyttöjäkin ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti