On ollut vaikea viikko. Tilannetta vaikeuttaa entisestään kun mulla ei oikein ole ketään kelle puhua. Osan asioista pystyy purkaa miehelle, mutta hieman pitää toisen korvia välillä säästää, eikä kaataa kaikkea toisen niskaan. Mua suututtaa olla minä.

Niin kauan kun muistan, on kaikki mennyt näin. Oon aina ollut väliinputoaja, ylimääräinen, kolmaspyörä.. Vaihtoehtoviihdettä. Ihan lapsena oon itkenyt vanhemmilleni samoja asioita. Miten helvetin julmia lapset on toisilleen ? Kyllähän tuota vastaavaa edelleen näkee lasten keskuudessa, mutta varsinkin työelämässä siihen ainakin yritetään puuttua, ikinä ei mun aikana ole sattunu vahinkoa siinä mielessä että jostain olisi tullut soittoa kun hänen lastaan ei suojella. Mut mua surettaa että tätä näkyy myös vapaa-ajalla ( enhän siis ole työelämässä nyt ), kotipihoilla ym, että joku jätetään selkeästi porukan ulkopuolelle.... Eikä kukaan tee asialle mitään. Mua surettaa niiden lasten takia siksi että tiedän itse miten se sattuu, ja tiedän itse sen että myös aikuisena se sattuu ihan yhtä paljon kuin lapsenakin, nyt aikuisena vaan ei enää ole vanhempia joille tätä voisi itkeä että kun ' elämä on epistä '.

Mä olen katkera edelleen valikoiduille ihmisille, ja vihainen niille jotka edelleen tätä tekee.

Mun elämään millään tapaa kuuluvat ihmissuhteet menee AINA siihen jamaan jossain vaiheessa että mua sattuu. Mun elämässä taitaa tällä hetkellä olla kaksi ihmistä ansaiten titteli ystävä ( ? ) joiden kanssa en ikinä ole riidellyt.... Kuitenkin toinen heistä toiminnallaan tai toimimattomuudellaan aiheuttaa mulle pahaaoloa joka tapauksessa.... Enkä usko että tietämättään...

Pitäsköhän jättää 'omat' ihmiset vaan entiseen elämään ja keskittyä tuohon poikaporukkaan jossa satunnaisesti näkee tyttöjäkin ?

suositelkaa loistavia kirjoja ?

Ensin ehtii tohon tottuu että kevät todella oisi tulossa, ollaa plussan puolella ihan reilusti, aurinko lämmittää oikeasti ja tiet alkaa olla sulaneita. Nyt ollaan takasin miinuksen puolella, ei voi olla totta ! Mä tahon kevään, kesän.

Tää viikko on mennyt ihan oleillessa. Hoivatessa sairasta rakasta, ihan vaan kuluttaessa aikaa. En ole maanantain lenkin jälkeen tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin hakenut toiselle kaupasta mehukeittoa ja jäätelöä ja ollut vieressä kuulostelemassa mihin suuntaan tauti etenee. Eilen tulin takasin kotiin, jottei ihan täältä vieraantuis, ja olihan tuo karvanenkin pikkuse kaivannut. Hauska tulla kotiin kun iloisesti maukuen juoksee ovelle selkeästi sanomaan moit, ja loppuilta täytyy saada viettää kainalossa. Jos makuultee luen, tulee päälle makaamaan, jos istun koneella, tulee vähintään ihan jalkaan kiinni makaamaan, jollei syliin asti, ja kaaaaaaaaaaaaaauhean kova kehräys jos vähän jutteleekin. Kiva tuntee olonsa aina välillä kaivatuks <3>

Erehdyin eilen kaivamaan valokuva-albumin, selaamaan sen kun etsin yhtä tiettyä kuvaa. Virhe, sillä albumissa on monet kuvat reissuista. Aivan järkky matkakuume oisi jonnekin. Kotkaan nyt aina haluaa, mutta ihan tavallaan muuallekin. Meinasin tosissani alkaa kiukkumaan kun löysin tukholma-risteilyn minne oisin tahtonut mutta kaikki matkaseura jonka mukaan oisin tahtonut, oli rahatonta tai pakko olla koulussa-väkeä. Ihan mun tuuria.

Vähän kauhulla oottelen sainko itseni sairastutettua hoivaamalla... Eilen oli kotiin tullessa jotenkin niiiiiin voimaton ja jossain vaiheessa kuumeinenkin olo että en ihmettelisi jos oisin taudin ottanut mukanani, mutta kuumetta tarkkaillessa se ei ( no oikeasti / 'oikeasti' ) noussut edes lämmön puolelle vaikka taas hyppelikin eestaas ( mut toisaalta mulla on TOSI alhainen normaalilämpö ni missä silloi menee lämmön raja ) Ja päänsärkykin jossain vaiheessa ihan unohtui, huomasin vain että hei, enää ei särje. Ja unen saanti venyi turhan myöhäks. Et ehkä vain kuvittelin.

Kuitenkin tämän päivän voisi tavallaan hyvällä omatunnolla ihan vaan olla rehkimättä kummemmin, paitsi jos tulee niin tylsää että on pakko päästä liikkumaan, tai jos tulee tarjous parempaa tekemistä niin että huvittaa ennemmin lähteä ku jäädä.... Mutta lähinnä hyvällä omatunnolla 'pakkolenkit' jättää tältä päivältä väliin.

Mulla alkaa pian loppuu lukemiset kesken. Oma kirjahylly on niin koluttu läpi moneen kertaan, että vaikka omaan hyviä kirjoja, niitä ei ole kiva lukea niin että ennen lukemista tietää mitä tapahtuu, eli ilmeisesti oisi käytävä katsahtamassa tuo kirjasto, mutta toisaalta mulla ei ole mitään havaintoa mitä lukemista lähtisin sieltä hakemaan, nyt saisi kommentoida jotain LOISTAVIA teoksia, jotain mikä on mullistanut SUN elämän, tai jäänyt, eikun PINTTYNYT sun päähän hyvänä lukukokemuksena. Senverran rajaan että dekkareita, jännäreitä en lue. Fantasiaa en ole moniin aikoihin lukenut ja aloittaminen/innostuminen voi olla hidasta, mutta senverran kyllä pikkasen joskus lukenut että tykkään kyllä kun pääsen vauhtiin. Pottereita ( esim ) en ole lukenut, enkä aiokaan, elkää mielellä muutenkaan kirjaSARJOJA nyt vielä ainakaan suositelko, ettei mulla kirjan luettua tule himoa ostaa koko sarjaa sillä nyt ei ole oikeasti varaa kirjoja ostaa :DD