29.12.2010

kuvia

vähän vielä aurinkoa.
Suht yllättäen tuli kylmä ja lumet kun edelleenkin löytyy puita ja pensaita joissa vieläkin vihreät lehdet. Karua.
Vihdoin löytyi tältäkin talvelta. Marraskuun loppua tai joulukuun alkua kun aurinkoa ei juurikaan näkynyt, piti ne hetket ikuistaa kun aurinko sen pienen hetken möllöttää kirkkaalla taivaalla.
Kuva toissatalvelta, tai kevättä varmaan alkaa kohta olla kun on pukeutuminen jäänyt näyttävästi suht kevyeksi. Ikuinen lapsi.
Talvesta.


Vissiin kai jo aikasemmin jossain vaiheessa olen maininnut etten pidä talvesta. En pidä lumesta, en kylmästä, en joulusta, enkä tästä ikuisesta pimeydestä. Talvi tuntuu aina kestävän niin ikuisuuden.


( en ole ehtinyt / onnistunut tänä talvena erityisemmin kameran kanssa kävellä, joten tämäkin kyseinen kuva on viime talvelta. ah yök mikä lumimyräkkä )
Kuluva talvi ei ole loppuenlopuksi kovin kylmä ollut. Muutaman päivän tai enintään viikon mittaisia kylmempiä kausia ollut, mutta tavallaan joka päivä kuitenkin pystynyt ulkona käydä kävelemässä niin ettei jäädy... Mutta kuitenkin sitäkin lumisempaa on ollut ! 


Toissa talvelta taitaa nämä olla. Melkein tekisi mieli jättää kertomatta näistä sen enenpää ja heittää palloa teille, kuka arvaa ensimmäisenä mitä nämä ovat ? ( teenkin niin.... sit jos ei arvauksia tule, niin jää kysymys avoimeksi ;) )

Nyt heittelehti kuvat näköjään ylös sitä mukaan kun lisäilin, pahoitteluni, mutta en jaksa nyt kyllä korjatakaan... Erityisemmin kuvat eivät kamalasti mihinkään liity yksityiskohtaisesti, joten ei kai sillä väliä. Kamalan vähän tullut kuluneen vuoden aikana kuvailtua ! Mitä selailen kuvakansioitani, on kai kesän aikana kuvannut 70% kaikista, ja loput talvella... Kuitenkin varmaankin viime kesänä kuvannut suunnilleen saman verran mitä tämän vuoden aikana yhteensä.

Pitäiskö opetella ruotsi ja lähteä ruotsiksi opiskelemaan ? :'D

3 kommenttia:

  1. Ei sitten mitään käsitystä noista kuvista :D Hahmotan tosta alimmasta ehkä kaiteen tai jtn, mutta muuta en tiiä.

    Miksi sä ruotsiksi haluisit opiskella? :D

    VastaaPoista
  2. Amazing pics, keep goin' xD

    VastaaPoista
  3. Onks toi joku muovinen riekula tai joku jääkiekura? Tai kuminen tiiviste joka on jäätynyt tolleen kierteelle? Ei mitään hajuu! :D

    VastaaPoista