2.12.2010

Je gémis sur Noël

On ollut muutamia tosi kivoja päiviä, sit on ollut vähän vaisumpia päiviä.


Eilinen meinas taas olla pientä kiukkua sitten jossain vaiheessa, mutta myönnän että suurin osa siitä olosta johtuu kun kurkku vammaa, ja rupee kyllästyttää kun ei normaalisti voi toimia mitään ilman että sattuu tai alkaa yskittää.


Joka tuutista tarjotaan taas kaikenlaista joulukalenteria, joulukorttia, joulukoristeita, joululauluja, jouluhärpäkkeitä, koko vitun joulua.


Vähän kävin kiertelemässä tiistaina, kun piti löytää paitoja, mutta väsyin etsimiseen ja päädyin mekkoon, lämpimiin sukkahousuihin, säärystimiin ja lapasiin, ja nyt vasta tajusin että koko pienenpienessä kauppakeskuksessa ei soinut yksikään joululaulu sen muutaman tunnin aikana mitä siellä kierteli ! Tosin ko kauppakeskukseen tulee kyllä joulu muutenkin myöhemmin kuin isoihin.


En ole vieläkään itääntynyt, ja olen hieman saanut kysymyksiä että olenko muuttanut tänne.  :'D Hohhoo, joo en sentäs nyt kuitenkaan. Mahdollisesti ehkä mainitsisin asiasta ääneen jos muuttaisin, ja TÄNNE muuttaminen ei nyt ihan kuitenkaan järjesty millään.


Jossain vaiheessa vielä tällä viikolla kuitenkin vähän tarkoitus idässä pyörähtää ainakin.. Kunhan saa aikaseksi.


Jaa en tiedä.


Haluan kamerani tänne niin pääsen kuvailemaan.


Koska olen materialisti, alan sitten pitää materialistin blogia kunhan kamera liikkuu koko ajan taas matkassani.

3 kommenttia:

  1. Et kai lopeta tätä blogia? Vai tarkoititko, että alat pitämään toista.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että et lopeta. Mun eka blogiystävä. :) Tänää on tärkee päivä. Meen lääkäriin taas käymään.

    VastaaPoista
  3. Kyllä kirjoitan siitä. Toivon kanssa että menee hyvin, jaloissa menee kylmät väreet jo. Hui-hui.

    VastaaPoista