tokihan se piti korkata heti kera kahvin kun tuo mun pupu tuli duunista.
Lupasin kai kertoa tästä enenpikin ?
Eli siis joo, kuten jo aamusta heitin, on tänään meidän 5vuotis-päivä, ja järkyttävää miten on aika mennyt ihan kauhean nopeasti ! Toki tuo 5v tuntuu siinä että kun toisen tuntee paremmin kuin itsensä, ja aivan kauheasti ehtinyt matkan varrella tapahtua ja kertyä muistoja. Mutta tavallaan sitten taas, se kesä ennen kuin alettiin oikeasti seurustelemaan, kun vielä vaan hengailtiin tavallaan salaa ( voi jessus muuten että oli hauskaa ! :D ) tuntuu että siitä kaikesta tavallaan ois vaan muutama hetki.
Puhuttiin aikasemmin että voitais tavallaan tän päivän kunniaksi joko korkata kuohuvaa tai muuta mukavaa tehdä ihan vaan kahdestaan, mutta koska nuo kuuden aamut vie aikalailla mehut, niin ei sitten suunniteltu kuitenkaan tälle päivälle mitään.
Muutaman viikon ajan kuitenkin, siitä asti kun kaverille tehtiin kakkua, mulla on ollut kakkuidea jonka halusin päästä toteuttaa. Ja meidän vuosipäivä meni loistavasta syystä !
Kakkupohja itse on tummaan suklaaseen tehty sokerikakku. Kakun välissä onkin sitten vanilja ja kahvi-jukurtista hyydytetty mokkavaahto, ja pikkasen suklaapaloja siellä ylläreinä. Nin ja sulaa maito- ja tummasuklaasekoitusta on kuorrute.
Oli hyvää, vaikkakin kahvi olisi voinut maistua enenpi ( seuraavalla kerralla käytänkin sitten pelkkää kahvijukurttia, ja teen hyydykkeen vahvempaan kahviin ) ja suklaa päällä kovettui aika kovasti ettei sitä kovin kauniisti saa leikattua, vasta jälkeen päin muistin että suklaan toki oisi voinut sulattaa voin kanssa, niin ei oisi ihan niin kovaksi sitten jäähtyessään jähmettynyt.
Mutta tuon mun herran ilme kun kakun kaivoin kaapista kahvia keitellessäni <3 kakkuhan tavallaan oli tuolle yllätys. aikasemmin viikolla kysyin että voisinko jotain hyvää tehdä meille, mutta en kertonut että mitä teen, ja reilu vuorokauden kakku onkin vuoassaan ollut paketoituna jääkaappiin niin ettei saanut mies kurkkia.
Huomenna mun tekee mieli ostaa sitä kuohuvaa ja korkata meille. Kattoo nyt.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti