sadepisaroita kasvoillani

Värjäsin toissailtana tukasta juurikasvun pois, samalla värjäsin alta olevat vaaleat nyt mustaksi myös kokonaan, kun olin laiska, etten jaksanut laittaa rahaa myös värinpoistoon, enkä jaksa jatkuvaa vaivaa nähdä siitä että alla olevassa tukassa on väriä. Sinä samana hetkenä kun värin pesin tukasta pois, tajusin että nythän kaikki mun hiuslisät käy loistavasti mun tukan kanssa kun on pelkkää mustaa vaan kokonaan ( itseasiassa ehdin eilen istua kahvilla n 3h ( ? ) ennenkuin kaveri huomasi kysyä että olenko lisännyt tukkaani jotain. Yllättävän hankala tosin oli saada tukasta näköjään onnistunutta kuvaa, mutta pienenpientä jotain sain kuitenkin otettua. Yllä olevissa tukassa on klipsipidennykset, alla olevissa oma tukka.

Kunhan tuon kameran kanssa taas jaksan, tai nyt voi oikeasti pikkuhiljaa kohta rehellisesti sanoa että kun EHDIN, tulee varmasti tukasta parempaa ennen/jälkeen  -kuvaa. Sanonpa ettei mun tukka ole yksvärisenä ikinä ollut näin kiva ( paitsi ihan lyhyenä )

mm jaaha, oon näköjää korvan yltä missannut kohdan :o :DD

En uskaltaisi tavallaan vielä hehkuttaa, koska sen tietää jokainen miten siinä käy, mutta tavallaan mun kuitenkin tekee mieli mainita....

MENKÖÖT.


Puhuin että vuodenvaihteen jälkeen aloitan uuden elämän. Mitä tällä tarkoitin, kerron nyt enenpi. Mutta koska asiasta varmasti herää kysymyksiä, niin kerron valmiiksi sellaisia mitä ehkä kysyisitte.


olen v 2006 elokuussa muuttanut serkkuni kämppikseksi, kun isäni nukkui pois, jonka myötä pakkomuutto oli edessä, kuitenkin olin tyhmä, kuvittelin serkkuni luo kotiutuvan, enkä täten omaa kämppää vielä silloin tahtonut. ( paljon tähän vaikuttaa tuolloin vasta vuosi sitten alkanut terapia, muutenkin isot elämänmuutokset, mielenterveys ( tai oikeastaan sen olemattomuus ) yms. )


yhteiselo tavallaan sujui ok. kuitenkin meidän elämät eriää paljon toisistaan, silloin kun minä nukun, serkku on juuri kotiutunut, lähtemässä töihin, tai viettämässä vapaa-aikaa kera tv:n tai ystävän... äänekkäästi. ja silloin kun serkku nukkuu, minä yritän hiljaa viettää vapaa-aikaa tv:n, tietokoneen, kirjan, minkä tahansa parissa, tehdä hiljaa lähtöä mihin tahansa tms. mutta tavallaan kuitenkin, ehkä myös nuoren ihmisen kapinaa siitä kuinka elämä ei voi toimia niinkuin muilla, kämppiksen näköjään itseoikeitettu minun 'vahtaaminen', yms aiheutti vahvan ' sähän et mua ala komentelemaan '-reaktion, joka kuitenkin aika hiljaksiin pysyi piilossa... nnooh, kuitenkin. v 2010 kesään about, samassa taloudessa asui 3 kissaa, 2 kämppiksen, 1 minun, ja joukko kasvoi yhdellä vauvalla samaisena syksynä. kuitenkin tämä minun siihen asti nuorimmaisin kissa ei tätä muutosta niellyt purematta, vauva ja nuorin ei tahtonut tulla toimeen, yksi asia johti toiseen ja eräs mökkiviikonloppu lauantaiaamu sain puhelun että nyt sun kissas lähtee täältä. ( ja kukaanhan ei sielä ole ollut näkemässä mitään mitä on tapahtunut tai ollut tapahtumatta. kuitenkin yks sun toinen kämppiksen lähempi käynyt paljolti keskustelua aiheesta että niinköhän vissiin )


no okei, sen verran nöyrä olen, että pakkasin kissalle tavarat heti seuraavana maanantaina, ja soittelin 'varakodin', jossa kissa saa asua kunnes saadaan oma paikka.


mutta koska mun kissa potkitaan, otan sen sen verran henkilökohtaisesti että sittenpä lähden minäkin ( tähänkin aiheeseen voisi jatkaa niin todella paljon, mutta vaikuttaisin tosi kusipäältä jos vain itsestäni jatkaisin selventämättä sen ihmeemmin kämppiksestä, ja koska elämä ei ole niin yksioikoista niin nyt ei vaan jaksa ). siitä päivästä kun kissan heitin 'varakotiin', olen itse majaillut poikaystäväni perheen luona, ja käynyt 'kotona' vaan vähän pakkaamassa ja muuta... luetaan siis, ihan vaan pyörähtämässä. Tähän voisi vielä mainita, tässä reilu 4 vuodessa, en ikinä kotiutunut koko paikkaan. Musta tuntui että mut on pakosta sinne otettu, ja että niin pian kun lähden, hyvä, yksi hyvä teko elämässä suoritettu. Musta tuntui että hengailen jonkun muun asunnossa, vaikka mua välillä yritettiin vakuuttaa että kyllä tää sunkin kämppä on ( varsinkin silloin jos tarvitsi 'tukea rahallisesti', apua kissanhoidossa tms. )


Eilen sain maailman helpottavimman puhelinsoiton, jossa multa tiedusteltiin että haluanko käydä katsomassa 40 neliöistä yksiötä ! kävin katsomassa, ja näillä sanoin tuo kämppä olisi minun, kunhan saadaan paperit hoidettua. Siksi miksi en uskalla vielä hehkuttaa, on se että mun tuuri on juuri se että kun ehdin jostain innostua, ehdin mainita että ihanaa kun välillä menee hyvin, ihanaa kun ei aina tarvitse stressata, ihanaa kun jokin asia vihdoin loksahtaa paikalleen, mun jalkojen alta vedetään matto. Aina löytyy syyt sille miksei sopimus ole oikeasti olemassa vielä ennen kuin nimet on paperissa. Eli mä hehkutan sitten kun mulla on vuokrasopimus allekirjoitettuna kädessä.


Poikaystävän perhe... Eli mun appivanhemmat ( ? ), on kyllä tässä tilanteessa ollut maailman loistavimpia ( no ovat kyllä muutenkin kuin vain tässä tilanteessa <3 ) Kaiken tämän avun lisäksi mitä tähän asti ovat olleet, tarjoutuvat vielä muuttoavuksi, kalusteavuksi, tukipylvääksi, miksi hitto milloinkin ! Aamukahvin vietin juuri appiukkoni kanssa, kun ukko alkoi ääneen miettimään mitä uuteen kotiin tarvitsen, että en isoista hankinnoista huolehdi, he kyllä auttavat. Ja että ensi viikko kävisikin hyvin jos niin nopeaan saa hoidettua, semmoiset työvuorot että pystytään arkenakin vaikka päivänmittaan ajella ees taas, heitellä semmoista tavaraa valmiiksi sinne mitä pystyy.


sitten kun rupeen hehkuttaa, kirjoitan merkinnän joka alkaa lauseella ' uusi elämä 2011-> '