j'aime ma ville

"Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä"

Êtes-vous heureux?

Tyhmä tapa ruveta itseään kiusaamaan ajattelemalla asioita jotka sattuu / kehittelemällä kuvitelmia.


Multa kysyttiin olenko onnellinen. Kamalan vaikea kysymys, vaikka toisaalta simppeli vastata vain kyllä tai ei. Kamppailin tuon kysymyksen kanssa useita aikoja ennenkuin todella tajusin että tässä tilanteessa minun elämässä tuohon ei voi mitenkään vastata kyllä. Ei, en ole onnellinen.


Taidan olla tulossa kipeäksi tai sitten olen ollut kipeä huomaamattani. Kurkku kaipaa kuumaa.

Dimanche

Ollut mukava jumitussunnuntai.


Ahdistaa kun toi lumen tulo senkun jatkaa, ja nyt näyttäs sit jäävän pysymään.


Ollaan tortilloita syöty, ja melko paljon ulkoiltu<3


Odottelua että päästään iltateetä keittämään ja sen jälkeen elokuvaa.

Je suis ennuyeux

Tää on tätä. Just ehtii kirota että ei toimi, niin alkaa toimimaan. Tiedä pitäisikö siitä huolimatta jatkaa tänne myös tehtävä loppuun ?


Noh, menkööt....

Päivä 06: kuva,joka inspiroi sinua

bouteille de vin rouge

Kirjoitan useampaa blogia, ja mua todella ärsyttää kun yhdessä niistä ei tahdo kuvanlisäys toimia niinkuin pitäisi, ja siellä tulee tehtyä 'tehtäviä' / haasteita, joiden vuoksi pitäisi toimia. Yksi tehtävä kesken, voisin tehdä sen loppuun tänne, jos täällä toimisi paremmin.

"Päivä Viisi, kuva aamustasi."

tout s'efface

Vieläkin kiukuttaa.


Heräsin siihen kun ovella käytiin huikkaamassa että olenko hengissä, mielessäni ajattelin 'valitettavasti', mutta kun nätisti kysytään, huikkasin takasin vaan 'juu oon'. Vilkasin kelloa, tulossa kaksi, ehkä olisi aika nousta siinä vaiheessa kun huolestutaan että hengitänkö.


Kävin liian kuumassa suihkussa. Nyt sinne olisi voinut jäädä asumaan, ei alkanut ahdistaa, niinkuin eilen. Mutta toisen kertaa ajatellessani päätin etten kehtaa, ettei kohta sitten kylppärin oven takana olla koputtelemassa etten ole hukkunut. Sammutin veden, ja päätä alkoi särkee... Täähän tästä puuttuikin.


Aamuteehen heitin hieman sokeria, jos vaikka tää särky lähtisi sillä.. Ja toisaalta jos mieli vähän paranisi.


Mies soitti pian teen keitettyäni että on tulossa kotiin. En tiedä olisiko tässä mielentilassa ehkä kuitenkin parempi olla yksin. En tahdo kiukuta toiselle.


Sokeri taisi hieman auttaa päähän. Ihan niin pahasti ei enää tunnu kuin joitain hetkiä sitten.


Käyn päässä taistelua syömisen suhteen. Pitäisi syödä mutta ei huvita. Tää on tässä mielentilassa aina sama, ja sit kun lähtee taas parempaan suuntaan, huomaan vaa'alla käydessäni, tai vaatteita pukiessa että monia kiloja on tippunut taas pelkkää syömättömyyttä.


Tekisi mieli jatkaa unia.

Je suis trop fatigué pour se sentir

Enpä saanut tälle päivälle mitään positiivista kirjattua. Eikä huvita enää edes yrittää. Olen aivan loppu, tekisi niin mieli luovuttaa.


Katselin tuossa Torey Haydenin Murphys Boy- kirjaan perustuvan elokuvan, Trapped in silence. Oon niin koukussa Haydenin kirjoihin että sen takia tykkäsin, mutta kasarileffa joten ihan täysin samat linet kun kirjassa ja laatu kanssa samaa tavaraa. Mutta kyllä silti noi aina aika hiljaiseksi vetää. Seuraava projekti olisi löytää Untamed Love jostain.


Mä olen turta. Mun tekisi isosti mieli kiukuta, raivota, viiltää, vetästä kunnon itkupotkuraivarit... Mutta mä olen turta. Mä en jaksa tuntea.


Ois pitänyt vaan olla nousematta tänään ylös ollenkaan.

Je veux noyer dans les larmes

Näin äsken kauppamatkallani kissan. Suloisen, pienen, punavalkolaikukkaan. Reppana maukaisi pienen todella säälittävän kuuloisen miun, ja lähti seuraamaan minua. Pysytteli kuitenkin koko ajan parin metrin turvavälin päässä minusta. Mutta seurasi. Sai minut hieman hymyilemään. Kuitenkin teki hieman minut surulliseksi. Mitä noin pieni kisu teki tuolla kinoksissa ulkona ?


Mua kiukuttaa. Todella.


Kauppamatkalla ylittäessäni autotietä mielessä käväsi ajatus että haluan pois.


Mua todella pelottaa tän alkaminen taas.


Kuvittelin että näistä ois jo päästy.

Gall !

Lupasin jotain positiivistakin tälle päivälle mutta heikolta näyttää.


Ah paitsi että katselen parhaillaan todella loisto leffaa, The Man Who Cried. Ensimmäiset pari minuuttia oli ehtinyt leffa pyöriä ja olen jo ihan myynyt.


Silti voisin vaan nukkua. ... would you lay with me and just forget the world.


Yleensä suihkussa läträäminen on helpottanut kiukkua. Istua siellä liian lämpimän veden alla niin kauan että on vaan pakko poistua, ja olo on jo kevyempi. Mutta nyt... Kokeilin jos saisi kaikenlaisilla kasvonaamioilla sun muilla lämpimän veden lisäksi olon rauhoittumaan, mutta ei, alkoi vaan ahdistamaan entistä enenpi.


Tää on taas näitä päiviä että pelottaa kun lopetin terapian. Pelottaa että nää taas jatkuu ja saa aikaan uuden vyöryn.


Melkein tekisi mieli marssia pyytämään resepti.

Vuf odottaa pannukakkujen valmistumista... Tai vahtii jos vaikka tippuis jotain.

Pannukakkutorni

Vaahterasiirapin kera, tottakai.

neigeux exaspération

aion nyt olla täysin rehellinen kyl.


tulee vaikeaa keksiä nyt tämän hetken fiiliksistä mitään positiivista. positiivisena kuitenkin edelleenkin yritän tän blogin sävyn pitää.


mua suututtaa talvi, lumi, pakkanen. en ole yhtään talvi-ihminen, pärjään paremmin kesällä.


illalla rupesin kiukuksissani jotenkin ajattelee mun sosiaalisia linkkejä, ja tarpeeks pitkälle kun pääsin rupesi kiukuttaa entistä enenpi.


tekisi mieli vaan nukkua.


lupaan yrittää myöhemmin keksiä jotain positiivista tänne. tai jos ei muuten ni vaikka sit kuvia.


nyt voisi kahvia, tekstityksiä ja sit leffaa.

L'amour ne meurt pas

Ehtinyt muutaman hetken olla hereillä ja blogeja lukiessani mieleni herätti pettäminen, ja ajattelin siitä kirjoittaa.


Aina aikasemmin olen ollut kannalla, jos pettää kerran, pettää toisenkin. Ja jos jää mulle kiinni pettämisestä, se on heihei.¨


Kun tuo sitten oikeasti osui omalle kohdalle, en osannut olla vihainen. Olin toki raivoissani mutta en vihainen. Olin raivoissani siksi että minuun sattui, ei suoraan vain sen takia että pettäminen on väärin. Mulle annettiin oikeastaan vapaat kädet.

" Mitä sä haluat nyt tehdä ? "

En osannut vastata. Osasin sanoa että en halua että me hajotaan, en halua että joku muu hajottaa meidät. En halua erota kun on näinkin pitkälle päästy. Halusin tietää vain miksi. Hetken sain toistaa kysymyksen uudelleen ja uudelleen, kunnes sain suuntaa antavan vastauksen.


Siinä vaiheessa kun viha tuli, se tuli muita ihmisiä kohtaan. Tätä toista osapuolta, oisin vieläkin suunnilleen valmis kuristamaan tämän ihmisen kuvainnollisesti jos kävelisi kadulla vastaan. Muita ihmisiä jotka on millään tapaan ollut tietoisia tapahtuneesta tai syystä, muttei ole tehnyt asialle mitään.


Me ei erottu, vaan sovittiin että yritetään sopia tämä. Tehdään suhteemme eteen työtä että se toimii, ei ole järkeä heittää muuten hyvää suhdetta roskiin yhden hairahduksen takia. Tähän päivään asti on saatu asia suunnilleen käsiteltyä, toki voi riidan mukana aina välillä tulla esille, mutta tästä johtuvat/johtuneet riidat sovitaan jo ennen kuin ehtivät alkaakkaan, ja on sovittu että yritetään vaan jättää taakse koko juttu, jatketaan yhdessä elämää ja keskitytään tuleviin asioihin, ei menneisiin.


Tietyllä tapaa mulla henk koht on ehkä mustasukkaisuus ehkä herkemmässä nyt tuon tapahtuneen jälkeen, mutta toisaalta luottamuskin. Vaikka tuosta kertoessaan sanoi ettei pyydä multa mitään, ja että jos haluan yrittää jatkaa, jatketaan, ja jos en niin ymmärtää. Kuitenkin on mua moneen kertaan kiittänyt siitä että sanoin että en halua heittää hyvää suhdetta roskiin, haluan yrittää, ja yhdessä on todettu että meidän suhde on ehkä jopa parempi nyt. Ja toisaalta voisi jopa väittää että nykyään jopa luotan enenpi.


Nykyään mulla ei ole ennakkoluuloja siitä miten toimin tai mitä tapahtuu jos mua petetään tai jos itse erehdyn pettämään. Luotan siihen että elämä vie ja aina jompikumpi osaa tehdä sen lopullisen päätöksen johon loppuenlopuksi molemmat on "tyytyväisiä".


Tapahtuneesta on pian vuosi. Jollain tapaa hieman pelottaa mitä tuon vuoden täyttymisen päivä tuo tullessaan, mutta toisaalta olen itse joka päivä vahvempi. Me ollaan yhdessä joka päivä vahvempia. Me selvitään.


Puhutaan usein illalla kävellessä lapsista, tulevaisuudesta, vanhemmuudesta. Mä haluan perheen tämän ihmisen kanssa.


Mä olen onnellinen tämän ihmisen kanssa.

pensées et le café du matin

Olen herännyt herätyskelloon joka toista tuosta vierestä herätteli, nukahtanut uudelleen, havahtunut kun toinen tuli pussaamaan ja kertomaan että lähtee nyt. Tyytyväisesti nukkunut puoleen päivään, nähnyt unia, ja kelloa katsoessa tiennyt että nyt pitää nousta.


Otin aamupalaksi kahvin kanssa cheerios-muroja, joista tulikin mukava pikkuinen aamuannos juuri sopivasti. Kahviin laitoin liian paljon maitoa, joten kupillinen hyvältä maistuvaa kahvia kylmeni liian nopeasti.


Löysin puhelimeni muistista kuvia jotka olen sinne unohtanut. Hyviä kuvia. Ihan yllättynyt miten voi olla näin tyytyväinen katsoessa omaa kuvaa. Kuvissa ei sinällään mitään erikoista ollut, melko luonnollisia mutta silti jollain tapaa näytän niissä mielestäni jopa nätiltä.


Minulla on pakkomielle laittaa aamuisin tai viimeistään illalla sänky mukavasti, heitellä kaikki tyynyt ja peitot sängystä, suoristaa lakana niin suoraksi kun sen vain omin avuin saan, pöyhiä tyynyt, ravistella peitot ja pedata sänky tiukasti niin että illalla nukkumaan mennessä riittää että tekee raon peiton ja tyynyjen väliin ja pujahtaa peiton alle.


" Ootpas sä laittanut nätisti sängyn<3 "


Kello on vasta vähän ja vaikka uni olisi maistunut kauhean paljon kauemminkin, mulla toisaalta olisi energiaa aivan kamalan paljon. Tekisi mieli leipoa omenasta ja päärynästä piirakkaa, mutten taida ihan kehdata, vaikka varmasti kysymättä lupaa saisinkin.

yksi onnistuneista

Pieniä iloja

Hetki sitten tupakalla käydessä mieleni täysin vaelteli sateeseen kun toinen siinä vieressä jutteli, tajusin hetkeä myöhemmin että eksyin täysin keskittymään kaikkeen paitsi siihen mitä toinen puhuu.


Meinaisi olla pikkaisen kiukkuinen olo, ja piti keksiä keino purkaa se, ettei ala purkaa vääriin ihmisiin.


Päätös uudesta blogista muutenkin kutkutti myös sillä että saa kirjoitusinnon purettua, ja jotenkin aina yhteen tiettyyn blogiin sitä muotoutuu kirjoittamaan tietynlaisella tyylillä tietynlaista tekstiä.


Ajattelin tänne yrittää kaivaa ne pienet ilot ja pienet surut jotka on niin itsestäänselvyyksiä ettei niille anna arvoa tulla julki.


Aion kirjoittaa tuosta tämän päivän sateesta. Toki syksyinen pimeä, sateinen ilma on ehkä ankeaa, mutta jos sen ankeuden unohtaa ja kuuntelee vaan pimeässä oven juuressa sateen ropinaa kun se putoaa kattoon Miksei sitä osata arvostaa, vaan sen sijaan sitten valitetaan kun on märkää ja synkkää ?

rain<3

Kuuntelin monia aikoja Yann Tierseniä, juoden teetä ja tietäen että ulkona sataa ja on pimeää, ja mun mielestä se on ihanaa !